lauantai 12. heinäkuuta 2014

Aleostokset

Kuten jo aiemmin mainitsin, olen löytänyt pari juttua uuteen, tulevaan kotiimme. Moni varmasti ajattelee, että "nyt jo", mutta kun haluamansa löytää ja vieläpä alennuksesta, on se noukittava talteen. Mielessäni oli ollut jo pidemmän aikaa tietynlainen valaisin ruokapöydän ylle ja kun näin lehdessä samantyylisen lampun, päätin että minun on saatava semmoinen. Muistin, että k-raudassa on myyty juurikin sellaista kun halusin, joten päätin lähteä sinne katsomaan olisiko heidän valikoimassaan vielä kyseistä lamppua. Olipa hyvinkin ja vielä poistomyynnissä, mikä tsäkä! Valitettavasti minulla ei ole parempaa kuvaa lampusta kuin liikkeessä napattu, mutta siitä näätte mistä valaisimesta on kyse.


Samalla reissulla kävin myös maskussa katsomassa ruokailuryhmiä aikanikuluksi ja tsädäm sieltä puolestaan löytyi juuri semmoinen pöytä ja tuolit mitä olimme suunnitelleet ja nekin olivat huimassa alennuksessa. Niitä emme vielä siltä istumalta ostaneet, mutta kyllä me nyt olemme päätymässä siihen, että ne ensi viikolla kävisimme tilaamassa.


Pöytäryhmä ei ole sama kuin ylläolevassa kuvassa, mutta samantyylinen ja idea on sama: massiivisempi valkoinen pöytä ja mustat tuolit kromijaloilla. Kuvasta poiketen meidän (tuleva) pöytämme ei ole kiiltävä ja tuolit ovat PU-nahkaa sekä ilman tuota "kahvaa".

Kolmas löytö oli Vepsäläiseltä Kartellin comonibili säilytyskaluste valkoisena kamppanjahintaan. Tätä tarvitsimme jo nykyiseen väliaikaiseen kotiimme yöpöydäksi meille, joten se pääsi jo heti käyttöön. Sitten uuteen kotiin sijoitamme sen tytön huoneeseen.

Siinäpä ne aleostokset. Nautimme perheen kesken minilomasta mökillä, meillä nimittäin on täysin tonttivapaa viikonloppu! Sunnuntaina kuitenkin suuntaamme Jyväskylään asuntomessuille, joten ensiviikolla tiedossa juttua asuntomessujen tarjonnasta. Oikein aurinkoista ja rentouttavaa viikonloppua!

xx,
Sara


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti